FILTRETE™
SUODATIN VANGITSEE PIENIMMÄTKIN HIUKKASET
SÄHKÖISEN VARAUKSENSA AVULLA
Kirkkaassa
auringonvalossa on helppo nähdä, kuinka paljon
ympärillämme leijuu
pölyä. Emme kuitenkaan näe kaikkea,
sillä suurin osa hiukkasista on
ihmissilmälle liian pieniä havaittavaksi.
Tätä ilmaa me myös
hengitämme. Pölyhiukkasten joukossa on myös
useita allergiaa, astmaa
ym. hengitystiesairauksia aiheuttavia aineita kuten esimerkiksi
siitepölyä ja itiöitä. Kun
sisäilman on oltava puhdasta - onpa kyse
sitten sairauksien ehkäisystä tai vaikkapa
hienomekaanisten
elektronisten laitteiden kokoonpanosta - ratkaisuksi käy
Filtrete
elektreettisuodatin.
Toimintaperiaate
Tavanomaiset
kuiturakenteiset suodattimet keräävät
kyllä näkyvät hiukkaset
tehokkaasti, mutta pienten, näkymättömien
hiukkasten erotteluun ne
eivät kykene. Filtrete elektreettisuodattimen tehokkuus
näkymättömien
partikkeleiden suodattamisessa perustuu suodatinmateriaalin
sähköä
johtamattomien kuitujen sähköiseen varaukseen.
Filtrete
elektreettisuodattimen kuidut erottavat pölyhiukkasia kahdella
tavalla:
Hiukkaset jäävät kiinni suodattimen
kuiturakenteeseen joko mekaanisesti
tai suodattimen kuidut vetävät ne suuren
sähköisen varauksensa vuoksi
magneetin tavoin puoleensa.
Tehokkuus
Filtrete elektreettisuodattimella on kaksi huomattavaa etua verrattuna
tavanomaiseen raitisilmasuodattimeen:
1.
Näkymättömät, jopa alle yhden
mikronin kokoiset pölyhiukkaset tarttuvat
sähköisesti kuitujen pintaan kaikkialle
kuiturakenteeseen. Filtrete
elektreettisuodattimella saavutettava erottelukyky on jopa yli 99,99
prosenttia.
2. Suodattimen avoimen runkorakenteen ja ohuen
suodatinkankaan ansiosta ilman virtausvastus on mahdollisimman pieni,
jolloin ilma virtaa tehokkaasti normaalikokoisten tuloilmaventtiileiden
läpi.
Valmistusaine
Filtrete
suodatinkuitu on valmistettu
kosteuden kestävästä polypropeenista (PP).
Materiaalin sähkönjohtavuus
on erittäin alhainen ja se hylkii vettä. Filtrete
kuitu kestää hyvin
lämpöä ja materiaali on käynyt
menestyksekkäästi läpi useita
viranomaisten palotestejä (standardit BS3120, DIN 54438, UL
900 ja
FMCSS302). Erottelukyky on osoittautunut erinomaiseksi kaikissa
olosuhteissa; -40°C asteesta +90°C asteeseen. Filtrete
suodatinmateriaalin kuidut ovat poikkileikkaukseltaan suorakaiteen
muotoisia ja vahvuudeltaan noin 10 mikronia. Leveyttä
kuiduilla on noin
60 mikronia, mikä lisää edelleen suodattimen
tehokasta
suodatuspinta-alaa. Filtrete kuidun varaustiheys on noin 50 nC/cm,
mikä
on suurempi kuin muiden samankaltaisten kuitujen. Filtrete suodattimia
voidaan varastoida ainakin viisi vuotta (normaaliolosuhteissa) ilman,
että suodatinkankaan ominaisuudet sanottavasti muuttuvat.
Rakenne
Filtrete
suodatinmateriaali on karstattu ja neulalävistetty avoimeksi
ja
yhtenäiseksi non-woven -tyyppiseksi verkkorakenteeksi. Sen
tilavuustiheys on noin 7%.