|
Mitä
me juomme?
Vesi Wikipediassa
(aukeaa uuteen ikkunaan)
VESI
Kolme
atomia, yksi happi ja kaksi vetyatomia on yhtynyt kemiallisessa
palamisreaktiossa yhdisteeksi H2O:ksi, elämän
eliksiiriksi – vedeksi.
Vesi esiintyy eri olomuodoissa: nestemäisenä,
kiinteänä (jää ja lumi) ja
kaasumaisena (höyry).

SININEN PLANEETTA
Maapallo,
Tellus, näyttää avaruudesta katsottuna
siniseltä, eikä ihme sillä maapallon
pinta-alasta 71 % on vedenpeitossa – olisiko
”Okeanos” eli ”Meri” oikeampi
nimitys planeetallemme?

PALJON
JA KUITENKIN NIIN VÄHÄN
Vettä
arvioidaan maapallolla olevan kaikkiaan 1,4 biljoonaa litraa = 1,4
miljardia kuutiometriä.
Siitä määrästä kuitenkin
on 97 % suolaista merivettä, joka ei kelpaa sellaisenaan
juotavaksi tai käytettäväksi kasteluun.
Meriveteen on liuenneena useimpia luonnon alkuaineista, eniten
natriumia ja klooria, jotka meriveden haihtuessa muodostavat tavallista
ruokasuolaa; niiden osuus on noin 85 % kaikista liuenneista aineista,
merien suolapitoisuus onkin keskimäärin 3,5 %. Meren
suola riittäisi peittämään kaikki
manteret 153 m:n paksuudelta. (Vaikka joitain aineita esiintyy hyvin
pieninä pitoisuuksina, merien valtava tilaisuus johtaa siihen,
että kokonaismäärät voivat olla
suuria. esimerkiksi kultaa merivedessä on vain 0,000 004
miljoonasosaa eli 0,04 mg tonnissa, on sitä silti
merissä enemmän kuin maankamarassa.)
Vesivaroista vain 3 % on makeaa vettä, mutta siitäkin
kaksi kolmasosaa on kiinteässä muodossa maapallon
Pohjois- ja Etelänapojen
jäätiköillä.
Ihmis-, eläin-, ja kasvikunnan
käyttöön jää siis vain
alle prosentti vesivaroista ja sekin epätasaisesti jakautuen
eri alueiden kesken.

IKUINEN KIERTOKULKU
Aurinko
lämmittää meriä,
järviä, maata, jolloin ilma ja vesi
lämpiävät ja vesi haihtuu, nousten
vesihöyrynä lämpimän ilman mukana
ylöspäin muodostuen ilmakehän
viileämmissä kerroksissa pilviksi, joita
ilmavirtaukset kuljettavat eri puolille maapalloa.
Kun pilvien vesihöyry tiivistyy tarpeeksi, alkaa muodostua
pisaroita, jotka tarpeeksi suuriksi tultuaan alkavat tulla
vesipisaroina, sateena alas. Osa vedestä imeytyy
maaperään muodostaen aikanaan pohjavettä,
kulkeutuen aina kallioperään, osa
jää pintavedeksi valuen vesistöihin. Samaan
aikaan jossain päin aurinko
lämmittää ja vettä haihtuu
taivaalle jatkaakseen ikuista kiertokulkuaan.
Haihtumisen avulla vesi pystyy jatkuvasti puhdistumaan, mutta
kiertokulussa ”mutkia matkassa”. Vesi
nesteenä kuljettaa mukanaan monenlaisia liuenneita aineksia,
monet niistä ovat peräisin luonnosta ja joutuvat
vesistöihin luonnollisella tavalla sateen tai pohjaveden
mukana. Jotkut ihmisen tuottamat jätteet kulkevat samoja
teitä. Savu, tuhka ja teollisuuskaasut laskeutuvat sateen
mukana, maaperään levitetyt kemikaalit ja
jätteet voivat joutua vesistöihin pohjaveden mukana

VESI
KEHOSSAMME
Ihmisen
kehon runkona on tuki- ja liikuntaelimistö, eli luusto, josta
vettä on noin 20 % ja lihaksisto, josta puolestaan on
vettä jopa 75 %. Verestä puolestaan vettä on
92 %. Veden osuus kehon painosta on jopa 2/3 –osaa vaihdellen
hoikan miehen ja tukevan naisen välillä, johtuen
siitä että rasvakudoksessa vettä on
vähemmän kuin lihaksistossa.
Vesi on elämän kantava voima, ja sanonta
”vesi vanhin voitehista” pitää
hyvin pitkälle paikkansa, sillä se kuljettaa ravintoa
ja vitamiineja soluihin ja poistaa niistä kuona-aineita, eli
huuhtelee niistä myrkyllisiä aineita ja bakteereja.
Vedellä on keskeinen sija myös kehon
lämmönsäätelyssä.
Veden normaali tarve on 2,5 litraa päivässä.
Kun janottaa, se on suojelumekanismin signaali siitä,
että kehossamme on jo nestevajausta, johon auttaa juominen.
Osan kehomme tarvitsemasta vedestä saamme ruoan mukana, mutta
valtaosa täytyy tankata nesteenä.
Vettä poistuu kehostamme keskimäärin 1,5
– 3 litraa vuorokaudessa normaaliolosuhteissa, mutta
ruumiillinen kuormitus ja ympäristön
lämpötila ja kosteus voivat moninkertaistaa
vedentarpeen.

VEDEN
VAARAT
Yleensä
Suomessa saa vesijohtoverkosta hyvälaatuista vettä,
mutta laatuvaihteluita on paikkakuntakohtaisesti. Vesilaitoksistamme
osa on pohjavesi- osa tekopohjavesi ja osa pintavesilaitoksia.
Kaikki on hyvin niin kauan kun ongelmia ei ole, mutta jos jokin menee
vikaan niin vesijohtoverkostomme on nopeimpia epidemian
levittäjiä ja tuhannet taloudet voivat olla vaarassa
saada huonoa vettä.

RAIKASVESIAUTOMAATTIT
eivät
ole pelkästään suodattimia vaan
viihtyisyyden tuojia "keitaita", jotka jotka auttavat meitä
jaksamaan.
|